Kiinnostaako työ vastuullisen muodin, kiertotalouden ja värikkään sekä iloisen brändin parissa?

Meistä

Costo on hattuihin ja pipoihin erikoistunut Helsinkiläinen yritys jonka tarina on alkanut jo vuodesta 2006. Missiomme on alusta saakka ollut luoda vastuullisia sekä laadukkaita päähineitä, tuomaan iloa ja inspiraatiota maailmaan.

Toimistomme sekä myymälämme sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa Yrjönkadulla, Kampissa.

Monipuolinen työpaikka

Meillä pääset työskentelemään kahden mielenkiintoisen brändin parissa – Coston rinnalla pyöritämme tekstiilikierrätyksen pioneeriyritystä, Pure Wastea. Pure Waste valmistaa täysin kierrätyskuiduista valmistettuja laadukkaita valmis vaatteita ja kankaita. Lähes kaikki työntekijämme työskentelevät monipuolisesti kummankin brändin parissa ja se tuo mielenkiintoista vaihtelua työpäiviin.

Koska toimimme monipuolisesti kahden brändin parissa, organisaatiomme tarvitsee kaikenlaisia osaajia. Työssäsi meillä saat vastuuta ja mahdollisuuden vaikuttaa. Sinulla on osaavat kollegat, joilta saat tukea ja neuvoja. Meillä on vaihtelevat ja kehittyvät työtehtävät, joissa oppii koko ajan uutta. Jokaisella meistä on tärkeä rooli työyhteisössämme. Meillä on yhteinen tavoite ja kaikkien ääni on yhtä tärkeä ja tasa-arvoinen.

Pyrimme jatkuvasti viemään työympäristöämme ja toimintojamme mahdollisimman ympäristöystävälliseen suuntaan, jotta työntekijämme voisivat seistä ylpeänä ekologisen työympäristön takana. Haastamme itseämme myös pohtimaan kestävämpiä ratkaisuja tuotannon, myynnin ja logistiikan päivittäisiin toimintoihin.

Huolehdimme työntekijöistämme

Mielenkiintoinen ja tärkeä työ

Mielestämme tärkein tekijä työssä viihtymisen kannalta on itse työ. Mielenkiintoinen ja merkityksellinen työ pitää yllä motivaatiota. Meillä on kova osaaminen, jota kasvatamme koko ajan. Meillä opit jatkuvasti ammattitaitoisilta kollegoiltasi ja kannustamme myös opiskelun ja erilaisten koulutusten kautta tapahtuvaan osaamisen kehittämiseen.

Parempi työterveys

Tarjoamme työntekijöillemme kattavat terveydenhuollon palvelut. Tiedostamme, että työterveydellä on suuri merkitys työhyvinvoinnin kannalta ja haluamme varmistaa, että työntekijöidemme ei tarvitse huolehtia terveydenhuollon sujuvuudesta.

Joustavat työajat

Hybridityömallin ansiosta voit valita itsellesi parhaan työrytmin ja -ympäristön. Tarjoamme työntekijöillemme liukuvat työajat ja etätyömahdollisuuden aina työtehtävän niin salliessa. 

Hyvät työkaverit

Meillä pääset tekemään töitä huippuporukassa. Arvostamme toisiamme ja autamme kaveria aina tarpeen tullen. Nostatamme tiimihenkeä myös yhteisillä virkistyspäivillä ja juhlilla.

Avoimet työpaikat

Jos unelmiesi työpaikka ei ole juuri nyt haussa, niin lähetä meille avoin hakemus ja CV koska olemme aina kiinnostuneita hyvistä tyypeistä. Avoimia hakemuksia otamme vastaan osoitteessa info@costo.fi.